Kissalamme uudet tyttöset

28.02.2020

Meidän kasvatuskissat eivät muuta muualle siitosuran jälkeen vaan viettävät myös eläkepäivänsä meidän kanssa. Siksi meille kotiin jää harvoin kasvattejamme, tahdomme pitää kissaperheemme tietyn kokoisena ja sopuisana.  Edellinen kotiin jäänyt Lumikissa jäi meille  7 vuotta sitten ja nyt oli seuraavien aika. Mosse, Veera ja Maisa ovat kaikki siirtymässä kastraattikerhoon ja näiden hienojen naaraiden linjat jatkuvat nyt näissä kahdessa kotiin jäävässä ihanassa pennussa.
Lumikissan RommiRusina on ollut pienestä asti tosi nastan näköinen tyttö ja luonnekin on mitä mainioin. Siispä, saammeko esitellä Nastan joka jatkaa Mossen linjoja kissalassamme.

Päivää myöhemmin syntyi sijoituskotiin Nellille (Lumikissan CaramelliElli) neljä ihanaa pentua. Valitettavasti Nellille tuli ensiksi ummetus ja sen jälkeen yleistä pahoinvointia, joten emon parasta ajatellen siirsimme kaksi pennuista supermamma Mossen hoiviin ja kaksi isoa poikaa jäi Nellille. Kaikki meni oikein hyvin ja ottolapset kasvoivat Mossen pentujen kanssa mainiosti. Meidät tuntevat tietävät, että kaikenlaiset hopeahässäkät ovat meille mieluisia värejä... joten koska Nopsajalan uusi biisi on Sydän Sydän, on myös tämä meidän Nopsajalan uusin versio nimeltä Lumikissan Sydän Sydän. Hertan myötä meidän kasvatukseen jää sekä Maisan, että Veeran linjat. Ja minkälaisessa pakkauksessa....